Oman vaikutelmani mukaan ITKK kurssi aloitusluennon perusteella ei tunnu ylitsepääsemättömältä työmäärältä. Ainoa vähän vaativampi asia kurssilla tuntuu olevan loppuuessee, joka jännittää hieman, sillä en ole opiskeluissani paljon kirjoittanut niin pitkiä tekstejä (Huomasin nyt jälkeen, että olin sekoittanut toisen kurssin loppuesseen tämän kurssin lopputyöhän - 11.11.2018) Tutkimus ihmisestä tietokoneen käyttäjän kuitenkin kiinnostaa itseäni jonkin verran, joten uskon kurssin aihepiirin opiskelun olevan ehkä ihan mukava kokemus. Sain kuulla jo vanhemmilta opiskelijoilta mikä kivitaskussa tehtävä oikein on ja ajattelin että on ihan hyvä jättää tehtävän ajattelu sitten siihen kuuluvaan moduuliin. 

ACM eli Association for Computing Machinery on yhdenlainen pääorganisaatio monille eri tietojenkäsittelytieteiden kiinnostuksen kohteille. Yksi näistä on SIGCHI. SIGCHI on lyhenne sanoista “Special Interest Group Computer-Human Interaction”, sen tarkoituksena on tarkastella tietokoneiden ja ihmisen vuorovaikutusta. Tämä tunnetaan ehkä paremmin nimellä Human-computer interaction eli HCI. 

SIGCHI Finland on Suomessa toimiva yhdistys jonka tavoitteisiin kuuluu mm. Kerätä suomalaiset HCI alalla toimivat yhteen, edistää HCI alan tiedotusta ja järjestää vuosittain pari seminaaria joissa alan ihmiset saavat mahdollisuuden verkostoitua muiden alan ihmisten kanssa. SIGCHI Finland on myös osa ACM SIGCHI. 

WUD eli World Usability Day/ Maailman käytettävyyspäivä on aiemmin mainituista SIGCHI Finland:n “parista” seminaareista toinen, joka oli tänään torstaina. Valitettavasti en ehtinyt osallistumaan seminaarin omien menojeni takia. Luin kuitenkin tapahtuman aikataulun. Ja googlailin vähän itselleni selväksi ohjelmiston otsikoissa olevaa UX-suunnittelua. En tiennyt, että UX tarkoittaa User Experienceä. Tuli opittua jotain hyödyllistä tästäkin.